Pyynikin Trikootehtaan entiset teollisuusrakennukset ovat taas täynnä elämää – nyt laadukkaina asuntoina ja monipuolisina liiketiloina muodostaen oman, vireän kyläyhteisön. Hankkeelle myönnettiin tämän vuoden Kestävä kivitalo -palkinto.
Kestävä kivitalo -palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen tai peruskorjaukseen. Toiminnalle luotiin suuntaviivat vuonna 1994 Rudus Oy:n (silloinen Lohja Rudus) aloitteesta eli palkintoa on jaettu jo 30 vuoden ajan.
Tänä vuonna palkinto myönnettiin Pyynikin Trikoon kiinteistökehityksen ja peruskorjauksen rakennuttajalle sekä hankkeen arkkitehdeille.
VIDEO
Trikootehdas perustettiin Tampereen Pyynikille vuonna 1903. Tehtaan toiminta päättyi 1990-luvun lopulla. Alueen rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltuja tehdaskiinteistöjä on 2010-luvun lopulta lähtien kehitetty johdonmukaisesti ja alkuperäistä ilmettä arvostaen. Nyt alueella on laadukkaita, uniikkeja asuntoja, hotelli, tanssikoulu, kahvila-ravintola, pienpanimo ja muita palveluja.
Kiinteistökehittäjänä toimii DEAS Asset Management Finland kiinteistön omistavan abrdn:n hallinnoiman rahaston lukuun. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arco Architecture Oy.
Kuva : Pyynikin Trikoon alueen käyttötarkoituksen muutos perustui ajatukseen tehdaskorttelista pienenä kaupunkina. Arco Architecture Oy on ollut hankkeessa mukana niin kaavoituskumppanina kuin arkkitehtisuunnitelijana.
Upea paikka laadukkaille asunnoille
– Pyynikin Trikoon sijainti Pyhäjärven rannalla Pyynikinharjun kupeessa on yksi upeimmista Tampereella. Näin ollen se soveltuu loistavasti korkeatasoiseen asumiseen. Lisäksi alueelle haluttiin tuoda palveluja ja elävyyttä eli noin kolmasosa rakennusoikeudesta suunniteltiin majoitus- ja liiketiloiksi, kertoo kiinteistökehitysjohtaja Johanna Saarivuo DEAS Asset Management Finland Oy:stä.
Pyynikin Trikoon alueella on valmiina jo noin 150 asuntoa. Lisää on tulossa saman verran. – Pyynikin Trikoo edustaa monen unelma-asumista: kylämäinen yhteisö lähellä keskustaa ja palveluja, järven rannalla, luonnon ja hyvien ulkoilumaastojen keskellä. Asunnoissa teollisuusarkkitehtuurin väljyys ja valoisuus yhdistyvät kaikkiin nykyajan mukavuuksin, Saarivuo sanoo.
Kuva : Rouhea tehdasmiljöö näkyy asuntojen tiiliseinissä ja paikalla valettujen välipohjien rakenteissa.
Kuva : Pyynikin Trikoon vanhat tehdasrakennukset pitävät nyt sisällään asuntoja, hotellin ja erilaisia palveluja. Rakennuttaja DEAS Asset Management on tehnyt määrätietoista ja johdonmukaista työtä alueen kehittämisessä. Pyynkin Trikoon peruskorjauksen toteuttajille myönnettiin vuoden 2024 Kestävä kivitalo -palkinto.
Päästöjä säästävää peruskorjausta
Pyynikin Trikoon peruskorjaus ja käyttötarkoituksen muutos näyttävät toteen kivirakentamisen kestävyyden ja muuntojoustavuuden. Samalla koko projektia on viety eteenpäin korkeista tavoitteista tinkimättä ja vankalla ammattitaidolla.
Pyynikin Trikoo on myös erinomainen esimerkki rakennusmateriaalia ja ilmastopäästöjä säästävästä peruskorjauksesta purkavaan uudisrakentamiseen verrattuna. – Uudishankkeeseen verrattuna tämän tyyppinen säilyttävä peruskorjaus tuottaa 40–50 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Tiiliä kierrätettiin hankkeessa erityisen tehokkaasti, eikä uusia tiiliä juuri tarvittu, Johanna Saarivuo kertoo.
Kaksi kunniamainintaa
Kestävä kivitalo -ryhmä jakoi tänä vuonna myös kaksi kunniamainintaa. Ne saivat As Oy Helsingin Muurarimestarin rakennuttaja Kestävät Kodit Oy ja kohteen suunnittelija Avarrus arkkitehdit Oy sekä Asunto Oy Töölön Castellum, Helsingin rakennuttaja EKE Rakennus Oy ja kohteen suunnittelija Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy.
Kestävä kivitalo -ryhmän yhteistyöyritykset ovat Rudus Oy, Wienerberger Oy Ab, Betoniteollisuus ry, Celsa Steel Service Oy, Peri Suomi Ltd Oy ja Finnsementti Oy.
Piha-alueet osa viihtyisää kokonaisuutta
Voittajakohteen piha-alueiden kiveykset on toteutettu Ruduksen betoni- ja luonnonkivillä >
Lisätietoja: