Ilmastonmuutokseen voi varautua kahdella tavalla: sopeutua ilmastonmuutokseen tai hillitä sitä. Miten käytöstä poistetut kiviainesalueet voisivat vastata ilmastonmuutokseen?
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Tähän asti luonnon monimuotoisuuden (LUMO) vaalimisesta on muodostunut yleishyödyllinen tavoite kiviainesalueiden maisemointiin. Kiviainesalueilla on esimerkiksi kokeiltu uudenlaisella tavalla rakentaa paahderinteitä, kokeiltu erilaisia lahopuuteoksia ja siirretty kiviainesalueille uhanalaisia kasvilajeja turvaan sieltä missä ne ovat olleet uhattuja.
Ilmastonmuutos on merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle. Ilmastonmuutoksen seurauksena ilmasto lämpenee, sademäärät lisääntyvät ja äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät. Kasvukausi pitenee ja eliölajien levinneisyysalueet muuttuvat. Puuston kasvu kiihtyy.
Ilmastonmuutos uhkaa Suomessa selvimmin pohjoista tunturiluontoa, mutta myös avoimia elinympäristöjä koko Suomessa. Ilmastonmuutos vaikuttaa eliölajeihin viiveellä, eikä vaikutuksia voi arvioida vielä. Siten luonnon monimuotoisuuden vaaliminen kiviainesalueilla on ilmastonmuutokseen sopeutumista.
Viimeisimmässä Suomen eliölajien uhanalaisuuden arvioinnissa Ilmastonmuutos on yhtenä uhanalaisuuden syynä 75 lajilla, joista suurin osa on hyönteisiä. Ilmastonmuutos on kuitenkin huomattavasti merkittävämpi tulevaisuuden uhkatekijänä kuin nykyisenä uhanalaisuuden syynä.
Kuva (yllä): Lahopuuteos Ruduksen entisellä kivenottoalueella Hyvinkään Suomiehessä.
Ilmastonmuutoksen hillintä
Käytöstä poistettuja kiviainesalueita ei ole Suomessa juurikaan kokeiltu edistää hiilinieluina tai hiilivarastoina. Niiden kehittäminen olisi ilmastonmuutoksen hillintää. Jonkin verran löytyy kansainvälisiä esimerkkejä, mutta niiden tapauksessa maaperää on muokattu voimakkaasti tuomalla alueelle esimerkiksi ravinteikasta yhdyskuntalietettä.
Pelkän biomassan kerryttäminen ei olisi biodiversiteetin suojelua. Mutta voisiko näkökulmat yhdistää jotenkin? Hiilinielut ja -varastot toimivat pitkälti elollisen luonnon prosessien seurauksena. Avoimien elinympäristöjen sivussa voisi ehkä kasvattaa jonkin verran puustoa. Ekologisen sukkession huomioimisen myötä ilmastonmuutokseen vastaaminen ja biodiversiteetin suojelu voisivat toteutua maisemoinnissa eri vaiheissa.
Maataloudessa puhutaan hiiliviljelystä ja hiilen sidontaa lisäävistä kerääjäkasveista. Vastaava näkökulma pitäisi kehittää myös teollisille jälkihoitoalueille. Löytyisikö kotimaisista luonnonkasveista sellaisia lajeja, jotka kartuttavat maaperän biomassaa ja tehostaisivat hiilensidontaa, mutta joilla olisi yhä merkitystä luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta?
Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ei ole välttämättä ensisijaisesti sopivin aihe kaikille kiviaineisalueille. Esimerkiksi lupiinin jo valtaamalle alueelle ei kannata kylvää paahdekasvien siemeniä. Tällaisella alueella voisi toteuttaa kokeilun hiilinielujen näkökulmasta. Se ei estä lisäämästä maisemointiin myös biodiversiteetin näkökulmaa.
Kuva (yllä): Villi vyöhyke ry. on toteuttanut paahdeketoa siemeniä kylvämällä Ruduksen Työläjärven sorakuopalle Ylöjärvellä. Tämä on yksi esimerkki ratkaisusta, joka voisi siirtyä muun muassa kaupunkeihin. Työn tilaajana oli Tampereen kaupunki, joka toimii alueella vuokralaisena.
Kiviainesalueet kekseliäisyyden paikkoina
Kiviainesalueilla voi olla ilmastonmuutoksen ennakoinnissa myös kolmas rooli. Viimeaikainen kehitys on osoittanut, että käytöstä poistetut sorakuopat ja louhokset ovat hyviä paikkoja ennakkoluulottomille kokeiluille.
Kehityskulku on ollut luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta merkityksellinen. Se on avannut Suomessa tietä yritysvetoiselle muutokselle luonnonsuojelussa. Yritykset ovat toteuttaneet uusia kokeiluita avarakatseisesti.
Kokeiluiden seurauksena kiviainesalueilla on myös yleisempää merkitystä. Kokeilut inspiroivat ja tuottavat ratkaisuja myös muualle, kuten esimerkiksi kaupunkeihin. Siitä on esimerkkinä Ruduksen Suomiehen kiviainesalueen lahopuuteos. Vastaava ratkaisu, jota on hieman jatkokehitetty, toteutettiin viime vuonna Hyvinkäällä kiertoliittymässä.
Kuva (yllä): Uusi lampi viitasammakoille Ruduksen Kråkön vanhalla kivenottoalueella, jossa viihtyvät nykyisin niin viitasammakot kuin vapaa-aikaansa viettävät kaupunkilaisetkin. Rudus rakensi viitasammakoille uudet lammet 2013, joissa ne ovat sen jälkeen myös tutkitusti kuteneet. Tämä on yksi ratkaisu, joka voisi siirtyä sorakuopalta muunlaisiinkin infrastruktuureihin.
Kiviainesalueiden merkitys
Kiviainesalueiden kokonaispinta-ala on pieni. Sen vuoksi niiden maisemoinnissa on tärkeää kohdentua niihin ongelmiin, joihin voidaan tuottaa selvin ratkaisu. Siten ilmastonmuutoksen ennakointi vahvistamalla luonnon monimuotoisuutta vaikuttaa parhaalta lyhyen aikavälin ratkaisulta.
Avarakatseisuus saattaa kuitenkin osoittaa, että kiviainesalueilta voi löytyä ratkaisuja myös ilmastonmuutoksen hillintään. Suurin mahdollisuus olisi ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja sen hillinnän yhdistäminen. Luonnon suurten kriisien keskellä on selvää, että tarvitsemme entistä kestävämpiä infrastruktuureita.
Kirjoituksessa hyödynnetty kirjallisuus
Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. ja Liukko, U.-M. (toim.). 2019. Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki.
Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018.
Lue lisää Ruduksen LUMO-työstä: