Työturvallisuus on ruduslaisten Keijo Toropaisen ja Lasse Heikkisen leipälaji.
– Työturvallisuus pitää aloittaa joka päivä alusta ja tehdä sitä joka hetki yhtä hyvin, Toropainen sanoo.
Hän on ollut Ruduksella 13 vuotta työturvallisuuspäällikkönä pääosin betoni-, kivimateriaalit-, murskaus- ja kierrätysliiketoiminnoissa. Toropaisen pitkälle uralle on mahtunut myös nollavuosi 2015, jolloin koko yhtiössä ei ollut yhtäkään poissaoloihin johtanutta työtapaturmaa.
Kuva: Ruduksen betoni- ja kivimateriaalit -liiketoimintojen työturvallisuuspäällikkö Keijo Toropainen.
Avoimuus, mahdollisuus puuttua epäkohtiin sekä rohkeuteen kannustaminen ovat työturvallisuuden vakaa perusta.
– On tärkeää, että työkavereiden ja urakoitsijakumppaneiden silmät ovat auki työmailla ja näkevät, miten töitä tehdään. Näin varmistetaan yhdessä se, että toimitaan turvallisesti. Jos vaaranpaikka ilmaantuu tai joku on unohtanut kypärän taukokoppiin, siitä aina joku huomauttaa, Toropainen sanoo.
Rudus taitaa keinot turvallisuuden parantamiseksi
Rudus on rakennusalan työturvallisuustyön edelläkävijä. Meille ei riitä, että täytämme alan pakolliset vähimmäisvaatimukset. Kehitämme jatkuvasti uusia toimintamalleja, joilla parannamme omien työntekijöidemme, kumppaneidemme sekä koko rakennusalan turvallisuutta.
Vuosien saatossa turvallisuuskoulutusta on annettu omalle henkilökunnalle ja urakoitsijoille yhtä paljon eli vähintään 12 tuntia vuodessa. Turvallisuuskoulutuksen saa vuosittain noin 1200 henkeä.
– Urakoitsijoiden työntekijät ovat samoissa koulutukisissa meidän työntekijöidemme kanssa. Näin heillä on kaikkialla samanlainen ymmärrys työturvallisuudesta kuin meidän työntekijöillämme, Toropainen sanoo.
Esimerkiksi vuonna 2023 noin 200 betoniauton kuljettajaa osallistui järjestämäämme ajoneuvon kaatumisen ennaltaehkäisy -koulutusohjelmaan.
Toimipaikkojemme työturvallisuuden sisäinen auditointi on turvallisuuskulttuurimme ytimessä. Vuosittainen auditointimme koskee kaikkia aktiivisia toimipaikkojamme. Näin kattava auditointi on harvinainen yritykselle, joka toimii yhtä monella paikkakunnalla kuin Rudus.
Käymme vuosittain yli 300 johdon turvallisuuskeskustelua. Pidämme henkilöstömme vastuullisuusinfoja kuukausittain. Vuonna 2009 avatun Turvapuistomme tapahtumiin osallistuu vuosittain yli 2 200 kävijää.
Kuva: Parhaimmillaan turvallisuuskeskustelut johtavat kehitysideoihin, joilla parannetaan turvallisen työn tekemisen edellytyksiä: Ruduksen tehtaalla keskusteltiin hallin katon rajassa kulkevan massavaunuun liittyvistä riskeistä ja ratkaisuna päädyttiin merkitsemään radan reitti tuotantohallin lattiaan. Hallissa liikkuvat tunnistavat ylhäällä kulkevan massavaunun reitin ja voivat huomioida tämän omassa liikkumisessaan ja työskentelyssään.
Oikeus ja velvollisuus puuttua turvallisuuspuutteisiin
Betonituotteiden työturvallisuuspäällikkö Lasse Heikkinen työskenteli ennen nykytehtäväänsä vuosia työturvallisuusasiantuntijana betoni- ja kivimateriaalit -liiketoiminnoissa.
Kuva: Ruduksen betonituotteet-liiketoimintojen työturvallisuuspäällikkö Lasse Heikkinen.
Hän kertoo, miten työpaikoilla luodaan ilmapiiri, jossa työturvallisuuden epäkohtiin voidaan rohkeasti puuttua.
– Jokaisella on oikeus ja velvollisuus tarttua turvallisuuden puutteisiin. Kaikilla on oikeus pidättäytyä vaarallisesta työstä ja siitä ei seuraa mitään negatiivista. Toimitusjohtaja on allekirjoittanut nämä periaatteet sisältävän turvallisuuspolitiikan, Heikkinen sanoo.
Työturvallisuutta koskeva dokumentti on yrityksen kaikilla ilmoitustaululla. Periaatteet käydään myös läpi kaikkien uusien työntekijöiden perehdytyksessä.
Tekemiseen puuttuminen on välittämistä
Rakentavakaan puuttuminen toisen tekemiseen ei aina ole helppoa. Ja palautteen vastaanottaminen voi varsinkin ottaa koville. Molemmat vaativat sekä henkilökohtaista rohkeutta että avointa ja vaikeiden asioiden käsittelyyn kannustavaa ilmapiiriä työpaikalla.
– Asiat ovat parantuneet paljon sen 13 vuoden aikana, kun olen talossa ollut. Me haluamme turvallisuushavaintoja ja -huomioita, jotta voimme parantaa toimintaamme, Toropainen sanoo.
Heikkinen näkee tilanteen samalla tavalla.
– Ihmiset ottavat turvallisuuteen puuttumisen välittämisenä. Ainahan se ei ole helppoa, jos työt joudutaan keskeyttämään, mutta pienen keskustelun jälkeen asia aina ymmärretään. Kyse on siitä, miten asia esitetään, Heikkinen sanoo.
Ruduksen lähiesihenkilövalmennuksessa on käyty läpi kokonaisen moduulin verran turvallisuusjohtamista. Osana sitä on perehdytty siihen, miten turvallisuuspuutteisiin puututaan ja havaintojen tekemiseen kannustetaan.
Kuva: Työturvallisuus on alan yhteinen asia ja iso osa ammattitaitoa. Kohti oikeaa asennetta mennään myös turvapuistopäivänä, joka järjestetään vuosittain rakennusalan opiskelijoille työturvallisuuden koulutusradalla Rudus-turvapuistossa.
On hyvä muistaa, että turvallisuus koskee jokaista.
– Pari vuotta sitten työturvallisuuspäällikkömme meni tehtaalle muuten oikeissa varusteissa, mutta viiltosuojakäsineet puuttuivat. Tehtaalla oli päätetty, että kaikilla pitää olla käsineet. Kun työturvallisuuspäällikkö meni tuotantoon, työntekijä otti häntä heti hihasta ja pyysi työturvallisuuspäällikköä hakemaan toimistosta hanskat, Heikkinen kertoo.
Esimerkin voimalla hyviin tuloksiin
Avoimuuteen ja rohkeuteen kannustavaa periaatetta viedään arjen työhön nostamalla esiin hyviä esimerkkejä, miten työturvallisuuden puutteisiin on puututtu ja asiat on korjattu. Kerrotaan, että työt saa ja pitää keskeyttää, kun turvallisuus on vaarantunut. Tilanne korjataan ja sen jälkeen jatketaan töitä.
Heikkinen kertoo kuvaavan esimerkin.
– Tehtaan katolla piti tehdä korjaustöitä. Työnjohtajamme ja urakoitsijan työntekijät alkoivat yhdessä käydä läpi riskiarviointia. Yksi sen kohta koskee putoamisriskiä, kun työskennellään korkealla.
– Työnjohtaja havahtui, ettei katolla ole kiinnityspisteitä, minne kiinnitetään valjaat ja tarraimet. Hän totesi, ettei katolle voi mennä. Suunniteltua työtä ei aloitettu. Alkoi selvitys, miten huopakattoon saisi asennettua asiaankuuluvat kiinnityspisteet.
Kuvassa vahinkokäynnistyksen esto. Työntekijä pyytää luvan käyttöpaneelista ennen turva-alueelle menoa. Napin painalluksella turvalogiikka tietää henkilön olevan alueella, jolloin tuotantolinja on pysäytettynä, eikä se voi käynnistyä ennen kuin henkilö on kuitannut itsensä turva-alueen ulkopuolelle ohjauspaneelista.
Toinen esimerkki liittyy murskauslaitoksen siirtoon.
– On tullut vastaan tapauksia, ettei laitoksen kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ole kunnossa, kun laitos pitäisi siirron jälkeen käynnistää. Näissä tilanteissa mennään aina turvallisuus edellä eli kaikki turvallisuuteen liittyvät vaatimukset pitää olla kunnossa ennen laitoksen käynnistystä, Toropainen kertoo.
Myös urakoitsijat ovat sisäistäneet turvallisuustyön periaatteet.
– Kuljettajat ovat pidättäytyneet työstä esimerkiksi siksi, että työmaalle pääsy on ollut vaarallista tai pumpun pystytys ei ole ollut turvallista. Niinpä valuja on jouduttu siirtämään turvallisuuden vuoksi, Toropainen kertoo.
Turvallisuus on vastuullisuutta
Kun Toropainen ja Heikkinen kuulevat hyvistä turvallisuuteen liittyvistä esimerkeistä, he ottavat yhteyden turvallisuushavainnon tehneeseen henkilöön ja kiittävät vastuullisesta toiminnasta. Työntekijälle halutaan välittää tunne siitä, että hän on tehnyt oikein.
Kuva: Rohkeutta pysäyttää – Jokainen meistä tunnistanee ”kyllä se kestää”, ”ei se putoa” tyyppiset ajatukset, kun olemme halunneet saattaa työn valmiiksi. Puuttuminen edellyttää rohkeutta haastaa ja pysäyttää. Rehellinen suhtautuminen riskeihin, mahdollistaa riskien poistamisen ja niihin varautumisen. Tässä murskausaseman rintauksessa oli isoja kansikiviä, jotka irrotessaan olisivat voineet osua rintauksen vieressä oleviin syöttökoneisiin ja murskaimiin. Työt keskeytettiin ja reuna tehtiin turvalliseksi pudottamalla kansikivet alas hallitusti.
Esimerkkitapauksia käydään läpi kuukausittaisissa vastuullisuusinfoissa. Aiemmin niissä otettiin esille vain vaaratilanteita ja niiden ratkaisuja. Nyt on toisin.
– Kerromme vastuullisuusinfoissa aiempaa enemmän myös esimerkkejä positiivisista asioista kuten tehtaiden siisteydestä ja miten se vaikuttaa turvallisuuteen. Myös niitä tilanteita, joissa töiden keskeyttäminen on ollut hyvä ja vastuullinen teko nostetaan esille, Heikkinen kertoo.
Yhteystiedot:
Lisätietoa Ruduksen työturvallisuudesta: