Tuotteet
Takaisin
Toimitukset
Takaisin: Aineisto
Tietosuoja
Takaisin: Aineisto
Aineisto
Takaisin

Työturvallisuudesta kansainvälisesti palkittu Tom Konkara pitää asiat ja tavarat järjestyksessä

– En koe itseäni mitenkään voittajaksi. Olen vain toiminut niin kuin olen parhaaksi nähnyt, sanoo Tom Konkara Ruduksen Lahden betonitehtaalta.

Ruduksen Lahden Mukkulan betonitehtaalla on hämmästyttävän siistiä.
– Niin ovat muutkin huomautelleet, tuumaa Tom Konkara (33) tyynesti.

Hänen ansiostaan betonitehtaalla on paikat kunnossa ja tavarat järjestyksessä. Sekin kuuluu osaltaan työturvallisuuteen, vaikka ulkopuolinen ei aina niin tule ajatelleeksikaan.

Tom konkara rudus20240325 09 1200x500

Kuva: Tom Konkara työpaikallaan betonitehtaan valvomossa. Turhasta tavarasta ja sotkusta puhtaat pöydänpinnat kuvaavat hyvin koko tehtaan siisteyttä. 
– Teenhän minä tätä työtä itsellenikin. Työt sujuvat, kun paikat ovat kunnossa. Joka päivä. Näin Tom Konkara on kommentoinut oma-aloitteista ja aktiivista otettaan työturvallisuuden tehdasauditoinnissa.


Konkaran oma-aloitteinen toiminta työturvallisuuden edistämiseksi on laitettu merkille muun muassa tehtaan auditoinneissa sekä tehtaalla vierailleilta urakoitsijoilta ja kuljettajilta saaduissa palautteissa.
Vanha sanonta ”hyvä kello kauas kuuluu” kävi toteen. Konkara kävi maaliskuussa Amsterdamissa pokkaamassa tunnustuksen työturvallisuuden eteen tehdystä ansiokkaasta työstä CRH:n Safety Awards -tilaisuudessa. CRH-konserni on Ruduksen emoyhtiö.

– Tieto palkinnosta tuli minulle kyllä ihan puun takaa. Olen perusluonteeltani järjestelmällinen ja siisti ihminen ja suhtaudun työhöni lähes intohimoisesti. Se sitten heijastui niin, että palkintokin tuli, Konkara pohtii.

2024 tom konkare web 1200x600

Kuva: Tom Konkara (vas) työskentelee Lahdessa Ruduksen Mukkulan valmisbetoniasemalla. Hänet palkittiin ansioistaan työturvallisuuden hyväksi tekemästään työstä CRH-konsernin Safety Awards -tilaisuudessa. Konkaraa onnittelee CRH Europen puheenjohtaja Peter Buckley.


Monen toimen mies

Tom Konkara tuli Mukkulan betonitehtaalle töihin nelisen vuotta sitten.
– Olin tuolloin lomautettuna, enkä tykkää olla paikallaan. Löysin netistä ilmoituksen, että Betoniperhe etsi mylläriä/laboranttia Lahden betonitehtaalle. Tulin valituksi ja työpaikakseni tuli Ruduksen Mukkulan tehdas, Konkara kertoo.

Asenne työturvallisuuteen edustaa alan edelläkävijän tasoa.

Betoniperhe on kotimainen perheyritys, jonka palveluihin kuuluu mm. asiakkaittensa valmisbetoniasemien toiminnasta vastaaminen. Konkara on Betoniperheen palkkalistoilla, mutta työssään yksi ruduslaisista. Asenne työturvallisuuteenkin edustaa alan edelläkävijän tasoa.
– Kun aloitin 15-vuotiaana työt Helsingin kaupungin rakennusvirastossa, ei ollut tietoakaan kypäristä tai huomioliiveistä. Nyt olisi jo outoa työskennellä ilman asiallisia turvavarusteita, Konkara sanoo.

Tom konkara rudus20240325 25 1200x500

Kuva: – Tuolta kiviainekset ajetaan sisään tehtaaseen, Tom Konkara esittelee betoniaseman yläpihaa. Konkara ei tingi työturvallisuudesta piiruakaan, vaikka liikkuisi alueella yksin. – Sääntöjen noudattaminen on minulle itsestään selvää.


Nykyisin Konkara on Mukkulan betonitehtaan ainoa työntekijä. Hän toimii niin työnjohtajana, myllärinä kuin laboranttinakin.
Rakennusalan normaalissa suhdanteessa Mukkulan tehtaalla valmistetaan noin 30 000 kuutiota lähinnä perusbetoneita. Kolme vakituista kuskia ajaa betonia työmaille.

Konkara käy kuljettajien kanssa kuukausittain läpi Ruduksen työturvallisuusinfon huolella. Katsotaan, mitä muista toimipaikoista raportoidaan, onko ollut läheltä piti -tilanteita ja mistä voidaan ottaa opiksi. Niin Konkara kuin kuskitkin kuittaavat allekirjoituksellaan, kun homma on siltä kuukaudelta tehty.

Ei siis ihan joka jätkää palkittu.

Tom konkara rudus20240325 02 500x500

Kuva: Työpaikan turvallisuus ja viihtyisyys kulkevat käsi kädessä. Mukkulan betoniaseman taukotuvassa on jopa viherkasvina rahapuu, josta Tom Konkara pitää huolta.


”Kaikilla on mukavampaa”

Tom Konkaran mukaan on paljon helpompi työskennellä, kun on siistiä ja tiedetään, missä tavarat ovat ja miten tulee toimia. – Ja kaikilla on mukavampaa, hän lisää.

Hän pitää erittäin tärkeänä sitä, että Ruduksen johto on sitoutunut työturvallisuuden edistämiseen.
– Jos ylempi porras ei sitoudu, niin ei kyllä alempikaan. Työturvallisuuden edistäminen ja sääntöjen noudattaminen on meidän kaikkien vastuulla.
– Ruduksella työturvallisuus on hyvällä tasolla, mutta ainahan löytyy parannettavaa, kun toimintatavat muuttuvat ja ala kehittyy, Konkara sanoo.

Esimerkkinä hän kertoo uudistuksen, joka tuo sementtilastin purkamiseen käytettävän letkun päähän tuplalukittavan liittimen – entistä turvallisemman.

Amsterdamissa museokin nähty

Tom Konkara oli yhdessä puolisonsa kanssa Amsterdamin matkalla.
– Olihan se tilaisuus vähän hienompi, viiden tähden Hilton-hotellissa. Ei kuitenkaan täysin virallinen, vaan osittain rentokin, Konkara kuvailee.
– CHR:n Euroopan divisioonassa on 45 000 työntekijää ja tuossa tilaisuudessa palkittiin 40. Ei siis ihan joka jätkää, Konkara tuumaa selvästi hyvillään.

Jos ylempi porras ei sitoudu, niin ei kyllä alempikaan.

Matka-aikataulu on tiukka: keskiviikkona Hollantiin, torstaina takaisin Suomeen ja perjantaina takaisin töihin.
– Ehdimme kyllä käydä kanaaliristeilyllä ja Alankomaiden kansallistaidemuseossa. Enpä olisi itse uskonut, miten tuo museo kiinnosti. Hieno kokemus!

Entä itse palkinto – saitko plakaatin tai pokaalin?
– Ei kun kristallisen pöytäkellon!


Oma-aloitteinen ja positiivinen Tom Konkara

Tom Konkaran saamaa CRH:n Safety Awards -tunnustusta perusteltiin muun muassa näin:

  • Omalla aktiivisuudellaan kehittänyt tehtaan siisteys- ja järjestystasoa. Luonut positiivisella asenteellaan hyvän työilmapiirin asemalle
  • Tarttuu toimenpiteisiin välittömästi ja puuttuu asioihin asiallisesti, oikea-aikaisesti
  • Varmistaa, että tehtaalla vierailevat urakoitsijat sekä kuljettajat voivat hoitaa työnsä sujuvasti ja turvallisesti
  • Toimii esimerkkinä tehtaalla, noudattaa ohjeita ja sääntöjä. Edellyttää muiltakin sääntöjen noudattamista

Tom Konkara valittiin vuonna 2023 Betoniperheen työntekijöiden keskuudesta vuoden työkaveriksi.


Betoniperhe – Ruduksen kanssa kumppanuus ja yhteiset arvot

Tom Konkara on yksi Betoniperheen työntekijöistä, mutta tekee töitä Ruduksella Lahden Mukkulan betonitehtaalla.

  • Pilottikohteeksi: Vuonna 2020 Lahden Mukkulan tehdas operoitavaksi Betoniperheelle, jonka jälkeen yhteistyö on tiivistynyt.
  • Työturvallisuus on luonnollisesti yksi tärkeistä yhteisistä arvoista.
  • Turvalliseen työskentelyyn ei ole oikotietä. Turvalliset toimintatavat ja Ruduksen työturvallisuustyö ulottuvat oman henkilöstön lisäksi yhtälailla alihankkijoihin asti. 

Kun satunnainen vierailija saapuu Mukkulan betoniasemalle, Tom Konkara heilauttaa kättään ystävällisesti Ruduksen kuormaajasta Ruduksen vaatteet ja turvavarusteet yllään. Sillä ei ole merkitystä, kenen palkkalistoilla työntekijät ovat, koska intressi on yhteinen. Pääasia on, että hommat hoidetaan ammattitaidolla, turvallisesti ja huolella, niin kuin kuuluu.

Betoniperhe:

  • Petra ja Janne Rautaparta perustivat perheyrityksensä vajaat kymmenen vuotta sitten ”rakkaudesta betoniin”.
  • Tarjoaa laadunvalvontapalveluja sekä koulutettua ja pätevöitynyttä työvoimaa valmisbetonin tuotantoketjuun.

Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Petri Koivisto ja CRH

Jaa somessa