Jalokiviharrastajien löytöretki Ruduksen soramontulle

– Jos vaikka jaspiksen löytäisi! Tällainenkin toive kuultiin, kun jalokiviharrastajien ryhmä käveli kohti Ruduksen kiviainesten ottopaikkaa Hausjärven Hikiällä. Kesän aurinko paistoi täysillä, mikä oli harmi.

Toukokuun viimeisenä lauantaina Suomen Jalokiviharrastajain Yhdistyksen reilut 40 jäsentä oli yhteisellä kevätretkellä: koronarajoitusten mukaisesti, mutta yhdessä pitkästä aikaa. Sää ei oikein suosinut, sillä aurinko paistoi.
– Jalo- ja korukivien etsinnässä pieni sade on eduksi, sillä silloin kivien värit tulevat paremmin esiin ja kiviä pystyy havainnoimaan helpommin, kertoo retken puuhamies Jaakko Kurki.

Kuva: Jaakko Kurki näyttää, miten harmaasta, maallikon silmään tylsältä näyttävästä kivestä voidaan hioa kaunis korukivi. Myloniitistä on sahaamalla irrotettu pala ja siitä hiottu korukivi.

Kuva: Jenni Tommila löysi vihreän epidootin. Hän oli retkellä isänsä ja kolmen lapsensa kanssa. – Aloitimme isäni kanssa kiviharrastuksen alun perin Australiassa, kun asuimme siellä. Harrastus jatkui muutettuamme Suomeen takaisin ja haluan siirtää sen myös lapsilleni. Heistä tämä onkin jännää, kun saa retkeillä ympäristöissä, joihin harvemmin pääsee.

Kiviharrastajien retkivarusteisiin kuuluukin suihkepullo, josta saa ruiskutettua vettä kiven pintaan.
Jalokiviharrastajain Yhdistys on retkeillyt ennenkin soramontuilla ja Ruduksen Lahden Renkomäelläkin reilu kymmenen vuotta sitten. Hikiän alue oli kuitenkin ”suurimpia, mitä ollaan koskaan nähty”. Hyvin porukka hajaantuikin alueen takaosiin kohti kasoja, joiden kiviainesta ei oltu vielä käsitelty myyntiä varten.

Kuva: – Tämä on kiva vapaa-ajan harrastus, joka koukuttaa nopeasti. Mineraalien kerääjät menevät tutkimuksissaan mikroskoopin tasolle asti, toteaa Suomen Jalokiviharrastajain Yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Mustonen. Normaalina aikana yhdistys toimii vilkkaasti, esimerkiksi erilaisia kursseja on yli 20 vuosittain.

Kuva: – Stella on hyvä kivikoira – aina löytyy joku kivi varmasti, myhäilee Timo Nenonen perheen Bichon Frisé -lemmikistä.

Kuva: Jaakko Kurki löysi muun muassa sinikvartsia. – Kvartsi on puhtaimmillaan ihan kirkas, puhutaankin vuorikristallista. Kiven sisään joutuneet vieraat aineet eli sulkeumat vaikuttavat väriin ja tässä tapauksessa siitä on tullut sininen. Hyvin tumma kvartsi on savukvartsia ja lila ametistia.

Kiviretkeen oltiin valmistauduttu sovitusti etukäteen käymällä toimipisteellä katsomassa turvalliset kulkureitit.
– Muistakaa turvallisuus! Älkää kivutko rinnettä ylös tai jos on ihan pakko, katsokaa ettei ketään ole alapuolellanne, Kurki opasti.

Alaa tuntematon voisi miettiä, että mitä ihmeellistä on kasassa harmaita kivenmurikoita? Kiviharrastaja tietää enemmän ja Jaakko Kurki konkretisoi asian näyttämällä raakakiven ja vastaavanlaisesta kivestä hiotun kauniin korukiven. – Oho, pääsee maallikon suusta.
– Kiviharrastuksen ydin onkin kauniit kivet, niiden löytämisen ilo ja tieto siitä, mistä minkin kiven on löytänyt. Siinä samalla oppii geologiaa, Kurki sanoo.

Kuva: Mara Sepposen kaulassa oli itse tehty riipus, jonka kivenä harvinainen almandiini-granaatti, löytö Helsingin Kruunuvuorenrannasta.

Kuva: – Tämä on hyvä löytö, iloitsee Sari Ahovala kivestä, jossa on kvartsia, maasälpää ja epidoottia. Sari on ollut kiviharrastaja kuutisen vuotta. – Parasta on, kun pääsee retkeilemään luontoon.

Kurki ottaa käteensä nyrkinkokoisen kiven ja suihkauttaa siihen vettä, jolloin kiven pinnassa tulee näkyviin värikkäitä juovia.
– Tämä kivi on pyörinyt jääkauden myötä tuhansia vuosia. Kun kiven sahaa puoliksi, niin näkee, minkälainen se on sisältä. Mahdollisen kuvion myötä voi miettiä, miten haluaa kiven muotoilla.

Kuva: – Minua kiinnostaa enemmänkin mineraalit kuin korukivet, toteaa geologi Risto Juhava kiviä hakatessaan.

Kuva: – Hulluudella ei ole mitään rajaa, tuumaa Jouko Hiltunen raahattuaan noin 30 kiloa painavan helsingiitti-järkäleen kaukaa soramontulta autolleen. Hiltunen on Nurmijärvellä toimivan Pyteriitin pyörittäjät –yhdistyksen puheenjohtaja. – Kotona ei ole yhtään kiviä, mutta yhdistyksen nurkissa niitä pyörii kolmen tonnin edestä. Kun korona viime vuonna pysäytti kaiken, niin 1.3.–27.6. hioin 200 kiveä. Ei ollut muutakaan tekemistä.

Aika monen pikkupojan harrastuksiin on aikoinaan kuulunut kivien keräily ja kiinnostus luontoon. Niin Jaakko Kurjenkin ja Jalokiviharrastajain Yhdistyksen jäsen hän on ollut yli 30 vuotta.
– Oma harrastukseni on jalostunut kotimaisiin kiviin ja niistä puhumiseen. Suomi on äärettömän rikas maa tässä suhteessa eli meiltä löytyy hyvin erityyppisiä, hiontakelpoisia kiviä. Tällainen soramonttukin on hyvin mielenkiintoinen!

Teksti: Leena-Kaisa Simola
Kuvat: Olli Urpela