Tuotteet
Takaisin
Toimitukset
Takaisin: Aineisto
Tietosuoja
Takaisin: Aineisto
Aineisto
Takaisin

Ruduksen välittävässä kulttuurissa jaetaan tietoa ja opastetaan toisia – mitä konkari ja tulokas ovat oppineet toisiltaan?

Oppiminen täällä ei koskaan lopu, kertoo työmaapäällikkö Harri Rantala, joka on toiminut murskausalalla yli 35 vuotta.
– Ei tämä yksinkertaista hommaa ole, mikään ei mene itsekseen täällä, kuvailee Harri työtä.

Murskausalalla kesästä 2021 toiminut Nico Rantala kiittää Harria siitä, että häneltä voi aina kysyä apua.
– Mitä ikinä tuleekaan vastaan, niin voin aina kysyä neuvoa. Onhan Harri ollutkin jo pitkään alalla, hymähtää Nico.

Koko työporukka osallistuu uuden henkilön perehdytykseen

Hieman yli puolitoista vuotta murskalla toiminut Nico kertoo kuulleensa etukäteen, minkälaista arki murskalla voi olla.
– Olin suurimmaksi osaksi valmistautunut. Tiesin esimerkiksi, että työpäivien kesto saattaa venyä pitkäksi, kertoo Nico odotuksistaan.

Nicon mukaan perehdytys järjestettiin kokeneempien opastuksella.
– Veljeni oli jo täällä töissä, seurasin häntä alussa ja aloitin kokemuksen kartuttua työskentelemään itsenäisesti, kertoo Nico alkutaipaleestaan murskalla.

Rudus murskaus Nico Rantala

Kuvassa Nico Rantala.


Harri komppaa Nicoa ja kertoo, että ideaalitilanteessa ja resurssien salliessa uusi henkilö on ylimääräisenä muutamia viikkoja. Tärkein ensimmäinen opetettava asia on työturvallisuus.
– Kyllä se oppiminen täällä lähtee aina työturvallisuudesta, sitä korostetaan paljon, avaa Harri perehdytyssuunnitelmaa.

Harri alleviivaa perehdytyksessä koko työporukan tärkeyttä.
– Täällä kaikki neuvovat, en ainoastaan minä. Olen painottanut, että aina kannatta kysyä, ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, toteaa Harri.

Harrilta olen oppinut, että tehdään huolella hommat loppuun asti.

Harri on urallaan nähnyt lukuisia murskausalalle tulevia henkilöitä. Hän kertoo, että perushommat murskalla oppii vuodessa, mutta ammattilaiseksi kasvaminen kestää kolmesta viiteen vuoteen.
Harrin mukaan pitkä kokemus alalta on luonut ymmärrystä sille, mitä ominaisuuksia tarvitaan murskaustyössä. Oma-aloitteisuus ja aktiivinen ote tekemiseen ovat tärkeitä itsenäisessä työssä.
– Silloin kun kaveri touhuaa, kyselee ja on mukana, homma toimii. Yksin ei jäädä kahvikoppiin istumaan, vaan tekemistä pitää olla, kuvailee Harri hyvää murskaushenkilöä.

Rudus murskaus Harri Rantala

Kuvassa Harri Rantala.


Nico on oppinut Harrilta, miten homma laitetaan pelaamaan

Nico kertoo oppineensa Harrilta paljon asioita, mutta mainitsee erityisesti työmoraalin tärkeyden.
– Harrilta olen oppinut, että tehdään huolella hommat loppuun asti, kuvailee Nico.

Harri saa Nicolta myös kehuja jämäkkyydestä.
– Kun jotain päätetään, pidetään kiinni siitä eikä lipsuta, kuvailee Nico Harrin päättäväisyyttä.

Harri kehuu Nicoa rauhallisuudesta ja oma-aloitteisuudesta

Harri kiittää puolestaan Nicoa rauhallisuudesta, jota hän on tuonut mukanaan työporukkaan.
– Nico ei hötkyile, mutta tekee koko ajan, kuvailee Harri Nicon työskentelytyyliä.

Rudus murskaus Harri ja Niko

Harri kertoo, että porukka murskilla on yleisesti hieman iäkkäämpää. Nicon tapaisia nuoria kavereita saisi olla enemmänkin alalla. Harrin mukaan Nico suoriutuu työtehtävistään hyvin ja häneen on helppo luottaa.
– Nicon kanssa voin luottaa siihen, että asiat tapahtuvat. Minun ei tarvitse vahtia, kiittää Harri Nicoa.

Konkarinkaan oppiminen ei murskalla lopu

Harri kertoo, että työn haasteellisuus yllättää yhä pitkästä kokemuksesta huolimatta.
– Joka päivä on erilainen. Eilen aamullakin lumet olivat sulaneet ja monttu oli puolillaan vettä. Piti ruveta organisoimaan veden pumppaamista, kertoo Harri arjestaan.

Harrin mukaan apua on kuitenkin aina saatavilla jokaiseen pulmaan.
– Minullekin tulee useasti uusia asioita vastaan, joista soitan viisaammille, kuvailee Harri.

Nicon kanssa voin luottaa siihen, että asiat tapahtuvat.

Työpäivät voivat olla pitkiä, mutta korvaus on kohtuullinen

Miltä murskausalan tulevaisuus näyttää? Molemmat toivovat nuoria ja lisää näkyvyyttä alalle.
– Ei ole kaikkien tiedossa, että tällainenkin ala on olemassa, tuumaa Nico työstä.

Harri kertoo, että työpäivät ovat välillä pitkiä, mutta korvaus on kohtuullinen ja omalla työllään pystyy vaikuttamaan jonkin verran ansaintaan.
Harrin mukaan haastavinta työssä on erikoisemmat remontit sekä sääolosuhteet.
– Nytkin on mutavelliä vaan, komppaa Nico Harrin sanomisia.

Molempien mielestä työssä palkitsevinta on vapaus tehdä.
– Kun kaikki toimii niin kuin pitää, olemme tehneet jotain oikein, kommentoi Nico.
– Tiedetään mitä tuotteita pitää tehdä, kukaan ei käy täällä painostamassa, kertoo Harri työn hyvistä puolista.


Lisää ruduslaisten tarinoita löydät täältä:

Jaa somessa