Ruduksen henkilökunta pitää työnantajan arvoista tärkeimpänä vastuullisuutta. Haluamme ehdottomasti täyttää tämän toiveen. Vastuullisuuden lisäksi arvojamme ovat työn ilo ja ahkeruus sekä rehtiys. Arvoihimme sisältyy myös laatu-, ympäristö- ja turvallisuuspolitiikka.
Työturvallisuuden edistäjänä Rudus on näyttänyt tietä koko suomalaiselle rakennusteollisuudelle. Se on vaatinut suunnitelmallista ja arvojen mukaista ahkeraa työtä. Nyt olemme nostaneet ympäristöön liittyvät asiat keskiöön kaikessa toiminnassamme. Tälläkin saralla Rudus on alan edelläkävijä. Teemme Ruduksella käytännön töitä vastuullisen toiminnan edistämiseksi. Se tarkoittaa vastuuta turvallisuudesta, ympäristöstä, asiakkaista ja talouden hoidosta. Kun nämä neljä osa-aluetta on vastuullisesti hoidettu, voimme vahvemmin luottaa myös työpaikkojen jatkuvuuteen.
Esimerkiksi koko yhteiskuntammekin kannalta tärkeä kiviainestoiminta ei voi jatkua ellemme tee vakavissamme töitä ympäristön hyväksi. Lumo-ohjelmamme pyrkii takaamaa kiviainesalueilla takaamaan lajien monimuotoisuuden. Käytännössä asia on hyvinkin yksinkertainen: kun kiviaineksen ottaminen montulla loppuu, on alueella oltava enemmän luonnonlajeja kuin monttua avattaessa.
Jokaisen ruduslaisen velvollisuus on myös toimia vastuullisesti. Se kuuluu toimenkuvaan, jonka bonuksena on hyvä mieli.
Vastuullisuus on konkreettinen asia. Sitä ei siis ole, ellei sitä huomaa. Asiakasvastuu ilmenee esimerkiksi siten, että keskinäinen yhteistyö ja luottamus ovat kunnossa. Se näkyy viime kädessä myynnissä eli taloudenpidossamme – ja sitä kautta työllisyydessä.