Tuotteet
Takaisin
Toimitukset
Takaisin: Aineisto
Tietosuoja
Takaisin: Aineisto
Aineisto
Takaisin

Kehysriihi vauhditti infrarakentamista, infratuotteiden laadusta ei saa tinkiä

Edellisessä infrablogissa kammattiin korjausrakentamiseen käytettäviä, hyvinkin rajallisia uusinvestointivaroja. Huhtikuun alussa koko infra-ala sai toivotun viestin, kun hallitus päätti kehysriihessään satsata väyliin.

Pääkaupunkiseudun Raide-Jokeri sai 84 miljoonaa ja Tampereen raitiotie 71 miljoonaa valtionavustusta. Hallitus käynnistää myös Luumäki-Imatra -ratahankkeen, valtatie 4:n perusparannuksen Oulu–Kemi, valtatie 5 Mikkeli–Juva sekä Lahden eteläisen kehätien ja Turku-Helsinki nopean ratayhteyden suunnittelut. Nämä olivat erittäin hyviä päätöksiä sekä infrarakentamisen että koko Suomen kannalta.

Uusia isoja hankkeita saadaan liikkeelle, mutta edelleen elämme tarkan euron taloudessa. Se edellyttää asiantuntevaa suunnittelua, laadukasta rakennustyötä ja kestävän kehityksen mukaisia, kustannustehokkaita tuotevalintoja. Ruduksella on jo nyt alan laajin valikoima infratuotteita. Mutta se ei riitä. Koko ajan pitää kehittää ja räätälöidä tuotteita, jotka täyttävät asiakkaan tarpeet sekä tiukatkin laatuvaatimukset. Tärkein tavoitteemme on helpottaa asiakkaan toimia työmaalla.

Hallituksen päätöksiä ei ole odotettu kädet ristissä, vaan töitä on tehty koko ajan. Etelässä töitä teettää käyntiin lähtevä Helsinki-Riihimäki 1. osuus, jonka aikana rakennetaan lisäraide välillä Ainola-Purola. Riihimäellä Kolmioraiteen rakennustyöt starttaavat, ja puhkaisevat ohituskaistan Kouvolaan ja Tampereelle kulkevalle tavaraliikenteelle. Helsingin ratapihan toiminnallisuuden parantaminen (HELRA) jatkuu, ja Pasilan lisäraidetta rakennetaan osana Pasilan keskustakorttelia ja YIT:n Triplaa. Varsinaiset radan rakennustyöt lisäraiteen osalta alkavat vuonna 2017. Keski-Suomen mittavat teollisuusinvestoinnit Metsä Fibre Oy:n biotuotetehtaan ympärillä ovat laittaneet vipinää alueen infran kuntoon saattamiselle. Äänekoski-Jyväskylä rataosuuden sähköistäminen ja peruskorjaus on käynnissä. Rudus toimittaa hankkeeseen perustukset.

Lisää menneillään olevista hankkeista voi lukea Liikenneviraston sivuilta.

Infrarakentajan vesi herahtaa kielelle viimeistään kaupunkiratahankkeiden äärellä. Länsimetron toisen vaiheen (Matinkylä-Kivenlahti) louhintatyöt ovat lähteneet käyntiin ja voimin. Louhinnat jatkuvat pääosin vuoden 2017. Rudus osallistui merkittävänä toimittajana Länsimetron ensimmäisen vaiheeseen Ruoholahti-Matinkylä. Asiasta kerrotaan lisää toukokuussa ilmestyvässä sidosryhmälehdessämme Betoni&Kivi.

Koko yhteiskunnan rakentaminen ja ylläpito vaatii toimivaa infraa. Investointi infrarakentamiseen edistää kaikkea rakentamista. Esimerkiksi yhteiskunnan metroon investoima yksi euro tuottaa muuta rakentamista vähintään viidellä eurolla.

Ei siis ole sama, miten ja millä tuotteilla infraa rakennetaan!

Jaa somessa